Yhteishyvä
Puutarhapuuhia

Auvoisaa juhannusta

23.6.2017

Meitä hellii ihana juhannussää. Tuuli tyyntyi mitä sopivimmin, aurinko paistaa täydeltä terältä, asiat eivät voisi enää paremmin olla. Juhannusruusu on kerrankin täydessä terässä tismalleen oikeaan aikaan. Alkuviikon pieni yösade ei tämän kukkia pilannut, kun tuuli ehätti kuivattamaan ne ennen aurinkoa. Havaintojeni mukaan sade ei kukkia ruskista, vaan märkiin terälehtiin osuvat auringonsäteet.

Juhannuksen seitsemän taikakukkaa löytyvät pihapiiristä, jota ei kuulu siistiä luonnonkukista ainakaan kesän taikayön alla, jos muulloinkaan.

 

Kissankäpälän söpöt tassukukat koristavat kuivaa kiven pieltä.

 

Valkolehdokki kukkii kohta levittäen tuoksuaan kesäyöhön.

 

Ihana niittykullero kukkii viileyden ansiosta pidempään kuin yleensä.

 

Harakankello on hypännyt itsestään ojanvarsipenkkiini.

 

Niittyleinikki on valinnut täydellisen kasvupaikan lehtosinilatvan kupeesta.

 

Rikkaporkkana avaa kohta keveän kukintonsa.

 

Koiranputki kuuluu alkukesän kauneimpiin kukkiin.

 

Hyvää juhannusta!

Aiheeseen liittyvät

4 kommenttia

  • Vastaa Between 23.6.2017 klo 19:33

    Aivan valtavasti kukkia tuossa juhannusruusussa. Tulisiko ruusuille yhtä loistava kukinta, kuin oli alppiruusuilla.
    Koiraputken kukkia sanottiin lapsena pitsikukiksi ja pitsiltähän ne näyttävätkin.

    • Vastaa Saila Routio 24.6.2017 klo 10:05

      Tuntuu, että juhannusruusulla on aina hyvä kukintavuosi – tai sitten kukkia on niin paljon, koska puska on valtava 😀
      Ihanaa pitsiä koiranputken kukat ovatkin.

  • Vastaa Ana 24.6.2017 klo 7:57

    Taidat asua jossain toisessa maassa, jos tuollainen sää… (snif)

    • Vastaa Saila Routio 24.6.2017 klo 10:06

      Eilen oli upea kesäkeli, kun otin nuo kuvat. Tänään sitten sataa, tätä jo ehdittiin odottaa! Edellisen sateen jälkeen on ollut niin monta tuulista päivää, että puutarha on jo aika kuiva.

    Jätä vastaus