Yhteishyvä
Puutarhapuuhia

Hattivatteja purkissa

6.10.2017

Kävin viime viikolla puutarhassa, joka oli syksyiseksi puutarhaksi valtavan kaunis. Siellä riitti katsottavaa johtuen lukuisista syyskukkijoista, joiden raikkaat tuoreet kukat erottuvat edukseen kellastuvien syyslehtien lomasta. Etenkin myrkkyliljat (Colchicum) ovat hankkimisen väärtejä, vaikka niiden suomenkielinen nimi on hieman dramaattinen ja ehkä luotaantyöntävä. Kasvi on kylläkin myrkyllinen, joten nimi osuu naulan kantaan.

Syysmyrkkylilja yksi mukavimmista sipulikukista, joita voi syksyllä hankkia – sen lisäksi, että sen kukat ovat kauniit ja ilostuttavat. Sen kanssa ei nimittäin tarvitse odotella yli pitkän talven kevääseen. Jos puutarhamyymälään menee nyt, löytää hyvinkin versomaan lähteneitä myrkkyliljojen sipuleita. Ne voidaan istuttaa maahan, mutta yhtä hyvin ne voidaan laittaa kippoihin pöydälle, jotta kukkia päästään ihastelemaan heti. Kipon pohjalle lorautetaan vain hieman vettä. Kukinnan jälkeen sipulit istutetaan kuitenkin ulos kukkapenkin multaan, sillä ne ovat monivuotisia ja tekevät sivusipuleita lepokautenaan. Lehdet kasvavat vasta ensi vuonna ja ne ovat yllättävän suuret. Minulle kävi monena vuonna niin, että ihmettelin kesällä kummallista kasvia, jota en muistanut istuttaneeni, ennen kuin tajusin, että korkeat lehdet kuuluvat myrkkyliljalle.

Aloituskuvassa on pari vastahankittua valkokukkaista syysmyrkkyliljaa. Ne ovat kauniita varjoisassa paikassa kuunliljojen lehtien seasta noustessaan ja pensaiden alla lehtomaisessa metsäpuutarhassa. Kalvakoista varsista tulevat mieleen sympaattiset ja hassut hattivatit.

 

Valkokukkainen syysmyrkkylilja (Colchicum autumnale ’Album’).

 

Korkea ja tanakkavartinen loistomyrkkylilja (Colchicum speciosum) metsäpuutarhan perennojen keskellä: kärsäkalloja ja kiurunkannuksia.

 

Colchicum x agrippinum, tämän sipuleita haluaisin jonakin vuonna löytää! Etualalla kukkii syyssahrami (Crocus speciosus).

 

Myrkkyliljojen suvussa on niin paljon lajeja, että toivoisin näitä löytyvän paljon laajemmin puutarhamyymälöistä. Kun on hankkinut ne yleisimmät, alkaa keräilyhimo kasvaa – etenkin, kun käy puutarhassa, jossa on monia erilaisia myrkkyliljoja. Silloin huomaa, miten paljon niitä kannattaisikaan istuttaa syksyn iloksi.

Aiheeseen liittyvät

4 kommenttia

  • Vastaa Between 6.10.2017 klo 20:09

    Myrkkylilja on kohtalaisen uusi asukas puutarhassani, eikä niitä ole montaa. Ei siis ole runsaita esiintymiä. En ole niitä kovin aktiivisesti kaupoista edes etsinyt, mutta muutamissa kaupoissa olen käynyt ja kovin pienet on valikoimat. Yleensä yhtä sorttia muutama sipuli ja ne ellei ole nopea, jää taatusti ilman. Pitänee tutkia ulkomaisten nettikauppojen tarjontaa ja rymäyttää kerralla kunnon kasvusto.

    • Vastaa Saila Routio 6.10.2017 klo 21:26

      Mä jotenkin nyt vasta tajusin, että niitä pitää hankkia lisää joka syksy, vaikka kukin sipuli tekee sivusipuleita ja joka vuosi aiempaa enemmän kukkia. Mutta jos niitä on vain pari hassua sipulia istuttanut, niin eihän niistä kovin nopsaan mitään kukkaloistoa tule 😀 Nyt hankinkin heti pari sipulia, ja vielä lisääkin voisi ostaa. Tuo rymäytys kuulostaa oikein hyvältä!

  • Vastaa Minna 6.10.2017 klo 22:05

    Ihania hattivatteja ’The Giant’ pitäisi olla kova lisääntymään, sain ystävältä kesällä muutaman sipulin. Hän on saanut valtavan määrän, oikean myrkkyliljameren muutamasta sipulista jakamalla

    • Vastaa Saila Routio 6.10.2017 klo 23:55

      Oi! Kuulostaa lupaavalta. Sitä täytyykin hankkia siis! Kiitos vinkistä.

    Jätä vastaus