Yhteishyvä
Rakentamista

Kasa vanhoja ikkunoita

3.3.2017

Kun ostin ”purkukuntoisen” taloni, tuli sen mukana kaikenlaista puuhaa. Yksi ikuisuusprojekti on ikkunat. Taloni ikkunat ovat vanhemmat kuin talo, toisin sanoen se hetki, kun taloni on tietojen mukaan pystytetty näille sijoilleen 1870. Tuvan puolen hirsikehikossa on tosin vuosiluku 1805, mutta on selvää, että se on siirretty. Kivijalka sen paljastaa, sillä siinä ei ole päätekohtaa tuvan ja kamarien liitoskohdassa.

Ikkuna-aukot ovat suuret ja ikkunat melko kookkaat: yli 150 cm korkeat. Helat kertovat, että ne ovat 1800-luvun alkupuolelta. Muutama sivustakatsoja on todennut, että kai hankit uudet alumiinipuitteiset, koska ne ovat huoltovapaat. Huoltovapaus olisi toki upea asia, mutta siinä tapauksessa ostaisin aivan eri talonkin. Näen asian niin, että en voi mennä heittämään näitä pois, se olisi anteeksiantamaton synti. Kun rakennusperinnettä on säilynyt näin pitkän ajan, kuka minä olen 200 vuoden jatkumoa katkomaan?

1800-luvun alkupuolen yhdistetty kulmarauta & saranatyyppi

 

Näinkin vanhan mallin mukaan tehtyjä sarana-kulmarautoja löytyy onneksi ihan valmiina, vanhan talon korjaajalle on olemassa kaikkea!

Puuosat ovat paikoitellen huonossa hapessa, etenkin alapuitteet. Monen ikkunan kohdalla on tosin käynyt niinkin, että päältä harmaaksi mennyt puu onkin sisältä kivikovaa – täynnä pihkaa, suorastaan oranssin väristä! Sehän ei lahoa lähes ikinä. Mutta muutamia puuosia olen joutunut vaihtamaan. Tilasin tutulta puusepältä kasan puitekapuloita, joihin hän jyrsi sisäpuolelle kaarevan profiilin aivan kuten vanhoissa ikkunoissanikin – sekin on 1800-luvun alkupuolen tyyliä. Koska jokainen ikkuna on hieman eri kokoinen, sahaan kapulat määrämittaansa vasta kunkin ikkunan kohdalla erikseen.

Isoisän vanha taidemaalarin lasta on joutunut kitin peittoon…

 

Ken on korjannut vanhoja ikkunoita, tietää, miten tolkuttoman hidasta puuha on. Vanhojen lasien irrottamiseenkin saattaa kulua tuntikausia, kun niitä täytyy varoa rikkomasta. Sitten hiotaan vanha maali pois ja laitetaan uusi. Odotetaan. (Ja jossain välissä vaihdetaan tai korjataan niitä uusimista kaipaavia osia). Maalataan rautaosat ruostesuojamaalilla, odotetaan. Etsitään kuumeisesti sopivan kokoista lasia. Kun jokainen ruutu on keskenään hieman eri kokoinen, täytyy kuhunkin ikkunaan etsiä juuri siihen kuuluvat lasit. Kaikki eivät tietenkään olleet säilyneet edes ehjinä. Sitten kitataan lasi paikoilleen ja odotetaan taas. Maalataan ja odotetaan. Maalataan vielä kerran ja odotetaan. Ja sitten! Koittaa päivä, jolloin uusitun ikkunan saa ripustaa takaisin paikoilleen! Lähiviikkoina minulla on edessä sellainen juhlahetki, sillä olen lähes saanut valmiiksi seuraavan ikkunan.

Silloin tuntuu, että tässä hommassa on sittenkin jotain järkeä.

Ikkunankorjauspisteeni on vintillä kauniin kylämaiseman ääressä.

 

 

Kirjoitin ikkunoista ja niiden taloon tuomasta ilmeestä viime vuonna: KLIK.

Aiheeseen liittyvät

2 kommenttia

  • Vastaa Leena 3.3.2017 klo 22:31

    Vaatii pitkää pinnaa ja hermoja tuo homma! Ei sovi hätiköidä vaan olla työn hetkessä mukana.

    • Vastaa Saila Routio 4.3.2017 klo 14:27

      On se meditatiivista puuhaa. Valitettavan harvoin vain tuntuu olevan aikaa meditatiivisille puuhille.

    Jätä vastaus