Yhteishyvä
Puutarhapuuhia

Kivikkopenkin kuulumiset

23.9.2016

Kirjoitin keväällä navetan edustan rytöisen rinteen muuttamisesta pengerretyksi kukkapenkiksi, johon sopivat pienet, matalat ja kuivuutta kestävät kivikkokasvit. Kesän mittaan penkkiin on tullut hankittua muutamia pikkuruisia söpökasveja, joille ei aiemmin ole ollut elinmahdollisuuksia ylirönsyävällä tontillani. Aloituskuvassa on kääpiöneilikka, todellinen peukaloinen: kukkavarret ovat vain noin kuuden senttimetrin pituisia. Sen vieressä on tontilla luonnonkasvina kasvavaa isomaksaruohoa.

Siellä täällä kukkapenkeissäni on sinnitellyt joitakin pieniä herkkukasveja, kuten erikoisia villitulppaaneja ja laukkoja, liian korkean kasvuston seassa tai turhan varjoisalla paikalla. Olen hankkinut niitä siitä huolimatta, ettei niille ole ollut hyvää paikkaa. Ne tuli siirrettyä uuteen kivikkopenkkiin keskikesän kuumimpaan aikaan, jolloin sipulikukilla on lepokausi. Toivottavasti ne viimein alkavat viihtyä.

Navetan eteläseinä, juurella kivikkopenkki.

Navetan eteläseinä, juurella kivikkopenkki.

Yksi ongelma on tullut esiin. Navetan räystäissä ei ole sadevesikouruja, joten vesi putoaa raskaina pisaroina tietylle linjalle koko penkin matkalta. Sitä ei mikään kasvi kestä. Räystäiden tippumakohtaan jää perinteisesti kasviton raita, joten kourut täytyy lähiaikoina asentaa.

Pikkuruinen laukkaneilikka.

Pikkuruinen mätäslaukkaneilikka.

Olen ottanut kaiken irti siitä, että viimein on saanut luvan kanssa hankkia näitä ihania pikkuruisia, kuten laukkaneilikoita. Tämä ei ole neilikka, eikä laukkakaan, vaan oma sukunsa, joka kasvaa meren äärellä niin Atlantin kuin Välimerenkin rannoilla. Suomen etelärannikolla ja Lapissa kasvavat omat rusolaukkaneilikan alalajinsa, kasvi on meillä uhanalainen ja rauhoitettu. Laukkaneilikat sietävät suolapärskeitä, mutta toivottavasti tulevat toimeen ilmankin, kun tonttini ei ole rantatontti!

Näitä ihania kasveja olen ihaillut Skotlannin rannikoilla, mutta tähänastiset istuttamani taimet ovat menehtyneet tai ainakin kärsineet talvista kovin, mikä on sydäntäraastavaa, kun kyseessä on pikkuruinen lempikasvi. Paikka oli varmaasti huono: parin ison reunuskiven välissä puutarhapolun varrella. Kasvien juuret lienevät paleltuneet. Kivi on kaksijakoinen materiaali: keväällä se kerää auringon lämpöä ja auttaa maata sulamaan roudasta aikaisin, syksyllä pidentää kasvukautta heijastaen päivällä kerättyjä auringon lämpösäteitä vielä yölläkin, mutta talvella se johdattaa pakkasen hyytävää kylmyyttä maan uumeniin. Moni talvenkestävä kasvi on menehtynyt siihen, että juuret ovat kiinni kivessä. Uudessa kivikkopenkissä ei pitäisi niin käydä, vaikka on vaikea ennustaa, mihin suuntaan taimet juurensa työntävät. Ajattelin varmuudeksi kasata taimien päälle kerroksen kuohkeaa ikivanhaa pehkua navetasta sitten, kun pakkanen uhkaa.

Koska kivikkopenkki ei vielä ehtinyt täyttyä taimista, tuotti se kesän mittaan myös kohtalaisen perunasadon. On hyvä idea laittaa hyötykasveja puolivalmiiseen kukkapenkkiin, jolloin alue ei heti rikkaruohotu uudestaan, kun sitä tulee kitkettyä ja käännettyä.

 

Juttu kivikkopenkin rakentamisesta löytyy täältä: KLIK.

 

Aiheeseen liittyvät

2 kommenttia

  • Vastaa Pia Förström 23.9.2016 klo 19:14

    Seuraan ilolla Sailan kuulumisia. Aina ei ole itselle uutuuksia, mutta monesti ajatuksia herättäviä puutarhaneuvoja.

    • Vastaa Saila Routio 24.9.2016 klo 10:51

      Kiitos kommentista! Puutarhahommissa on varmaan niin monta metodia kuin on tekijääkin – tai sitten vielä enemmän 😀 Kiva, että saat ajateltavaa.

    Jätä vastaus