Yhteishyvä
Syrjäseudun elämää

Matkalla töihin

30.6.2017

Teen tänään jutuntekoreissun toiselle saarelle. Näin sujuu työmatka saaristossa. Ensin omalta pihalta yhteysalusrantaan, sitten laivaan. Koska matkaan liittyy siirtyminen toiseen yhteysalusrantaan, joka on parinkymmenen kilometrin ja yhden lossimatkan päässä, tarvitaan mukaan auto. Autot ajetaan yhteysaluksen kannelle joko omin voimin, tai sitten miehistö ajaa.

Pikku autoni laivassa kotisaaren rannassa, seuraavaa peruutetaan kohta kannelle.

 

Moni arkailee laivaan peruuttamista, mutta ei siinä mitään ihmeellistä ole, huomattavasti enemmänhän tuossa on tilaa kuin taskuparkkeeraamisessa! Etenkin kesällä, kun on valoisaa. Syksyllä, kun on märkää, pimeää ja vesi korkealla (jolloin rampin ja kannen kulma saattaa ottaa auton pohjaan kiinni), on vähän toinen juttu, mutta aina siitäkin on selvitty. Laivassa on pari tukevaa lankkua niitä päiviä varten, kun merenpinta on hankalan korkealla. Joskus on merenpinta myös erityisen alhaalla – talvella pimeässä laiturilta alas peruuttaminen on tuntunut hieman ilkeältä. Sitä miettii, että onhan siellä laivan kansi varmasti vastassa… kun on tottunut, että kansi on aina laituria korkeammalla.

Kaunis aamu saaristossa.

 

Eipä ihme, että Turun saaristo on täynnä porukkaa kesäisin. Onhan täällä kaunista. Tälle päivälle ennustettiin myrskyä. Ihan kelpo itätuuli nyt on, ei sen kummempaa.

Matkustamossa mahtuu nukkumaan, syömään, tekemään töitä tai katsomaan telkkaria.

 

Laiva on viihtyisä. Matkustajien ruuille on jääkaappi ja pakastin, sillä matka esimerkiksi minun kotisaarelleni kestää kaksi tuntia lähtösatamasta. Lähes kaikki tuntevat toisensa ja puheensorina täyttää matkustamon. Talvisin olen joskus ainoa matkustaja. Omalta saarelta tuli nyt mukaan vain muutama henkilö, mutta laiva pysähtyy usealla saarella.

Suomen kesä!

 

Tästä työpäivä alkaa. Vielä noin tunti kuluu laivassa, sitten käyn rauta- ja ruokakaupassa, sillä kotisaarellani ei ole lainkaan kauppaa. Mukana on aina ostoslista jollekulle muullekin. Kauppojen jälkeen ajan toiseen yhteysalusrantaan, jätän auton sinne ja siirryn jalkamatkustajana päivän työkohteeseen, sekin laivamatka kestää lähemmäs kaksi tuntia.

Takaisin lähtevällä yhteysaluksella en enää ehtisi illalla kotisaarelleni lähtevään alukseen, niinpä haastateltavat ovat lupautuneet heittämään minut veneellään takaisin autolle. Ennustettu myrsky hieman mietityttää, mutta se reitti näyttää olevan suojaisa. Tuuli ei tämän hetken ennusteessa sitä paitsi ole enää kummoisempi kuin 12 m/s, mikä on perin tavallinen määrä täällä päin.

Tällaista on työnteko saaristossa. Liikkuminen ei ole helppoa ja vaatii etukäteissuunnittelua. Ainakin tässä pysyy tietoisena siitä, että asiat eivät tapahdu hetkessä. Kaikki vie aikansa. Kaupunkilaisen tunnistaa siitä, että hän on valmiiksi katsonut, mihin lossiin tulee laivasta ehtimään, ja on sitten nyreissään, kun juuri se suunnitelma ei toteudukaan. Matka-aikahan riippuu siitä, millä saarilla pysähdytään, lastataanko joku lautakuorma jollekin saarelle, täytyykö jotakuta odottaa ja mikä on tuulen suunta ja nopeus. Minuuttiaikataululla ei voi täällä elää.

Mukavaa työpäivää muillekin, ja lomaa lomalaisille!

Aiheeseen liittyvät

4 kommenttia

  • Vastaa Between 30.6.2017 klo 19:11

    Varmasti saaristoreissuista on välillä romantiikka kaukana, mutta kyllä se tuo oman lisäarvonsakin elämään.

    • Vastaa Saila Routio 30.6.2017 klo 23:28

      Kyllä näitä maisemia kestää katsella 😉

  • Vastaa Katja/Päivänpesän elämää 30.6.2017 klo 22:09

    Ei sitä tule ajateltuakaan miten lossit ja yhteysalukset ”rajoittaa” elämää. Mutta oppiihan niiden kanssa elämään ja sen jälkeen voi olla omituista jos voi kulkea ihan oman aikataulun mukaan. Jäikö pojat kotisaarelle?

    • Vastaa Saila Routio 30.6.2017 klo 23:32

      Pojat jäivät kotiin juu, kun muuten olisivat raukat joutuneet viettämään koko päivän autossa. Tulin jo takaisin kotiin. Tällaiset mantereella poikkeamisreissut ovat mahdollisia vain kahtena päivänä viikossa niin, että pääsee yöksi takaisin kotiin. On tämä hankalaa monenlaisten kokousten kannalta, eikä voi harrastaa mitään, missä pitäisi käydä säännöllisesti, se on harmittavaa. Silloin, kun oleilen kaupungissa, nautin siitä, että pääsen kauppaan vaikka joka päivä, eikä tarvitse hermoilla laivaan ehtimisestä, että pääsee yöksi kotiin. On siinä oikeasti aika stressi välillä, ettei myöhästy ja joudu etsimään yösijaa jostakin.

    Jätä vastaus