Yhteishyvä
Puutarhapuuhia

Vanhat tekstiilit kiertoon

24.11.2017

Viikolla sähköpostiin tuli mainio uutinen: joihinkin HOK Elannon Sokoksiin ja Prismoihin on perustettu tekstiilinkierrätyspisteet! Mahtava juttu. Tuntuu, että koko ajan otetaan askelia ympäristöystävällisemmän maailman puolesta. Pienilläkin askelilla on väliä.

Puutarhan omistaja pystyy harrastamaan kierrätystä lähes rajattomasti, kunhan hoitaa ongelmajätteet asiaankuuluviin keräyspisteisiin. Betonin lohkareet voidaan käyttää kivimuurien pohjana, biojätteet menevät kompostiin, moni risa kaluste kelpaa vielä kasvin tueksi.

Tekstiilit ovat hyvää katemateriaalia. Vanhat, rikkinäiset matot tukahduttavat rikkakasvien kasvua ja ovat siksi mainio maanpeite esimerkiksi kasvimaarivin tai laatikkoviljelmän viereen. Maton päälle voidaan levittää vaikkapa puuhaketta. Jos sen levittäisi paljaalle maalle, olisi alue pian täynnä rikkaruohoja; siksi katteen alle tarvitaan jokin maanpeittomateriaali.

Valitsin aloituskuvaan ihanan toukokuisen hetken, sillä sinne mieli hakeutuu marraskuun harmaudessa. Vaikka vanhat matot eivät näy, on niitäkin kuvassa! Ruostunut keinu sai jatkaa elämää sammalkeinuna: täytin istuinosan ja selkänojan sammalella ja nipistin sen paikoilleen katiskaverkon avulla. Koska keinun alta on hankala leikata ruohoa, siihen meni laudanpätkiä riviin kuin lattiaksi. Nekin on kierrätetty, sillä ne ovat lahonneen kompostikehikon seinien yläosat, vielä jonkin aikaa käyttökelpoiset. Lautojen väleistä alkaisi pian pursuta heinää, niinpä maan pinnalle tuli ensin pari kerrosta vanhoja mattoja.

Tekstiilejä voidaan käyttää samoin kuin paksua kerrosta sanomalehtiä, joka on ollut suosittu tapa tukahduttaa rikkakasvit. Paperilehtien lukemisen vähentyessä voidaan siirtyä käyttämään lumppuja. Riittävän suuret kankaat; matot ja lakanat, käyvät myös erottamaan maa-aineksia, kuten multaa ja soraa. Vanhan koinsyömän villapaidan olen kietonut talvenaran köynnösruusun tyvelle talvisuojaksi.

 

Aiheeseen liittyvät

5 kommenttia

  • Vastaa Between 24.11.2017 klo 18:17

    Hetki sitten totesin, että valtaosa meidän jätteistä on tavalla tai toisella kierrätettävää. Sekajäteastia täyttyy kovin hitaasti ja nykyisin se tyhjennetään viiden viikon välein.
    Mattoja, lakanoita, pyyhkeitä, jopa t-paitoja olen käyttänyt puutarhassa. Kiva kuulla, että kaupat alkavat ottaa vastaan myös tekstiilijätettä. Tahraisia ja reikäisiä vaatteita en ilkeä laittaa hyväntekeväisyyteen.

    • Vastaa Saila Routio 24.11.2017 klo 18:28

      Juu, näistäkin HOKin keräämistä vaatteista ehjät taitavat mennä kierrätysmyymälöihin. Tosi paljon menee jätettä pihalle, kompostiin ja hellaan. Roskis tosiaan täyttyy hyvin hitaasti, ja hyvä niin. Muoviin pakkaamista saisi silti roimasti vähentää. Hedelmähyllyillä ja vihanneksilla pitäisi olla paperipussit joka kaupassa. Alumiinipinnoitetut tetrapakkaukset pitäisi lailla kieltää 😀

  • Vastaa Pioni 26.11.2017 klo 16:55

    Vanha karvalankamatto oli myös kiva maalausalusta terassilla, kun taloa maalattiin. Ei sotkeutunut terassi, ja oli pehmoinen jalan alla;)

    • Vastaa Saila Routio 1.12.2017 klo 18:56

      Hyvä vinkki!

  • Vastaa vanhat lakanat kiertoon 2017 - vuodevaatteet-fi.com 13.12.2017 klo 6:03

    […] Vanhat tekstiilit kiertoon – Nainen ja moottorisahaVanhat tekstiilit kiertoon 24.11.2017. … Vanhat, rikkinäiset matot … matot ja lakanat, käyvät myös erottamaan maa-aineksia, …Siirry kotisivulle […]

  • Jätä vastaus