Yhteishyvä
Varusteista ja välineistä

Venevajassa riiputaan

4.8.2017

Venevajalle on muitakin tarkoituksia kuin veneen säilyttäminen. Siellä voi oleilla ja harrastaa. Onpa siellä pidetty venevajan avajaisetkin vajan sivustalla olevan varastotilan korjaamisen ja paalutuksen jälkeen.

Tällä viikolla pesin mattoja. Rannassa pesua ei suositella, sillä pesuaineiden päästämistä vesistöihin tulee välttää. Hartsihapot ovat myrkyllisiä kaloille ja fosfaatit rikastuttavat vesistöjä. Mutta mattojen alkukastelu meressä onnistuu hyvinkin, sitten matot nostetaan pestäväksi paikkaan, josta saippuavesi imeytyy maahan eikä valu vesistöön tai pohjaveteen. Kun mattoja on kyllin huuhdeltu saippuasta, siirrän ne vielä laiturille saamaan kunnon loppuhuuhtelun ennen kuin nostan matot venevajan orsille kuivumaan.

Mäntysuopa-palasaippua ja varrellinen juuriharja, näillä on kuurattu niin lattialankut kuin matotkin.

 

Mattojen pesuun suositellaan palasaippuaa nestemäisen sijaan, sillä pala on riittoisampaa – sitä kuluu vähemmän – ja sen väitetään olevan muutenkin luontoystävällisempää, tosin tähän väitteeseen en löytänyt selittävää vahvistusta. Saippuaa ei muuten ylen määrin tarvita: pieni määrä riittää.

Riippumatto odottaa laiskottelijaa.

 

Seuraava vaihe on laiskottelu. Hankin venevajaan uuden riippumaton entisen tilalle Prismasta, mutta juuri nyt en mahdu ripustamaan sitä vajan täyttävien mattojen takia. Lisäksi unohdin ottaa mukaan sakkeleita, sillä riippumaton lenkit ovat liian paksut niille tarkoitettuihin hakoihin. Sekin kävi mielessä jossakin kohtaa, mutta unohtui sitten kriittisellä hetkellä. Tässä nyt muistutukseksi kaikille riippumaton ripustajille: muista varautua riittävällä määrällä kiinnityskappaleita.

Ensi kerralla voinkin varmaan raportoida siitä laiskottelusta, kun saan riippumaton asennettua!

 

Tässä linkki Yhteishyvän artikkeliin ympäristöystävällisestä mattojen pesusta: KLIK.

Aiheeseen liittyvät

4 kommenttia

  • Vastaa Hanna Hirn 4.8.2017 klo 22:54

    Riippumatossa lekottelu on sataprosenttista lepoa – ei laiskottelua (mitä se sellainen on?) – näkyykö lattialankkujen raoista meri? en ehkä uskaltaisi astua tuohon talakseen – fobia…

    kiva postaus yhtäkaikki – tuli ihan mäntysuovan tuoksu nenään – tuollaisella varsiharjalla mäkin ennen pesin matot – nykyään painepesurilla juurikin ympäristötekijöistä johtuen –

    hannah

    • Vastaa Saila Routio 5.8.2017 klo 10:02

      Painepesuriin on moni siirtynyt, niinpä ajattelin, että täytyy kirjoittaa vastaveto juuriharjan puolesta 😀
      Kyllä näkyy lattialankkujen raoista vettä ja vanhaa kiviarkkua myös, lattia ei tosin enää ole sen varassa, kun se oli sortunut ja lattia huuhtoutunut mereen. Kiva paikka lepäilyyn.

  • Vastaa Ulla Kinnunen 5.8.2017 klo 11:02

    Miulla on vielä matonpesu vaiheessa. Vuotetaan poutia, pesen molemmilla tavoilla, harja on hellävarasempi. Ja palasaipu miusta huuhtoutuu paremmin pois! Riippumattuu ei meillä oo on käyny monesti mielessä pitäskö ostoo!

    • Vastaa Saila Routio 5.8.2017 klo 21:07

      No pittäis iliman muuta ostoo! Riippumatto on niin kiva paikka levähtää, mulla on toinen aivan koristepuutarhan vieressä, siihen on mukava asettua hetkeksi katsomaan kukkia ja miettimään puutarha-asioita.
      Palasaippua saattaa tosiaan huuhtoutuakin paremmin pois. Täälläkin odottelen kuivaa päivää, että saan muutaman viimeisen maton pestyä.

    Jätä vastaus