Yhteishyvä
Puutarhapuuhia

Verkotuskausi alkoi taas

1.4.2017

… joskus tuntuu, ettei se edes ehdi loppuakaan. Syksyllä verkotetaan hedelmäpuut sun muut jänisten, myyrien ja peurojen varalta, ja nyt kevään tullen verkot siirretään suojaamaan nousevia sipulikukkien versoja. Etenkin tulppaanien versot tuntuvat olevan suosittuja, mutta muitakin syödään. Hyasinttiin ei ensimmäisinä parina vuotena koskettu, nyt sitäkin rouskutellaan innolla. Joku pienen pieni – kenties hiiri tai myyrä – puree poikki lumikellojen kukkavarsia ja syö osan kukista. Suojaa tarvitaan, sillä tätä kukkaloistoa on odotettu puoli vuotta!

’Katharine Hodgkin’ -kurjenmiekat ylösalaisin asetetun parvekelaatikon kehikon suojissa.

 

Matalille sipulikukille riittävät matalat verkot, mutta tulppaanien kanssa on hankalaa: verkkojen pitäisi ulottua yli metrin korkeuteen. Kun kukkavarsi työntyy kuvuksi kasvuston päälle asetetun verkon silmästä läpi ja kukka aukeaa, ei verkkoa saa enää hilattua ylemmäs ja kukka on taas vaarassa tulla syödyksi. Kokeilin nyt verkottaa kokonaisen pienen istutusalueen niin, että pystytin keppejä sen reunoille ja sitten rullasin verkkoa koko kukkapenkin ympäri (ensimmäinen kuva). Tämä verkko on matalaa, peura pomppaa siitä yli, mutta korkeammat ja oksaiset kepit toivottavasti estävät niiden loikkaamista istutuksiin.

Pitkin kevättä siirtelen kasvien päällä olevia yksittäisiä verkkokartioita sitä mukaa kuin kasvit kukkivat ohi. On tämä aikamoista verkkoshakkia, koko ajan miettimässä seuraavaa siirtoa. Verkkohäkkyrät eivät myöskään ole mikään silmänilo. Pitäisi saada aukoton riista-aita koko tontin ympärille. Peura on täällä suurin tuholainen, mutta joskus tuho tulee yllättävästä suunnasta: kerran havaitsin rastaan nokkivan poikki jo valmiiksi henkitoreissaan olevan magnolian maasta nousevia versoja. Ne jäivät sen magnolian viimeiseksi yritykseksi. Lintu voi erehtyä luulemaan mehevää versoa madoksi. Myyrätkin tekevät tuhoa sekä maan alla että aivan mullan pinnalla.

Koko puutarhaa ei voi kuitenkaan saada häkin tai suojakuvun sisään, vaan ympäröivän luonnon ja sen rikkaan eläinlajiston kanssa vain täytyy yrittää elää jonkinlaisessa kauhun tasapainossa.

Ystävä vinkkasi kerran kanadalaisesta konstista: sekoita vedestä, maidosta, saippuasta, öljystä ja kananmunasta litku, jota sumutat kasveihin. Minusta se tepsii, mutta sateen jälkeen täytyy muistaa ruiskuttaa kasvit uudestaan. Resepti löytyy täältä: KLIK.

Liljan loppukeväällä nousevat versot täytyy heti suojata, muuten liljankukkia ei pääse näkemään lainkaan – jo nousevat versot, kukista puhumattakaan, ovat peurojen suurherkkua. Verkkotötterön täytyy olla parimetrinen, jotta kasvi mahtuu nousemaan ja kukkimaan.

 

Aiheeseen liittyvät

2 kommenttia

  • Vastaa Minna 1.4.2017 klo 12:30

    Huh-huh on se taistelua. Minäkin havaitsin tässä yhtenä aamuna kolme kaurista tuossa meidän lintulaudalla ruokailemassa. Keltasirkkujen kauralyhteen oli kaluttu viimeiseen siemeneen. Toisaalta toivon, että kun syövät jyviä niin jättäisivät sitten muut kasvit rauhaan. Tai sitten vain houkuttelen ja rohkaisen niitä ruokinnallani tulemaan pihapiiriin ?!

    • Vastaa Saila Routio 1.4.2017 klo 13:04

      Niin. Minä olisin taipuvainen lyhteen myrkyttämiseen, kunhan eivät tiput siihen kuolisi 😀

    Jätä vastaus